Nettikirjallisuus

Tänään löysin netistä sivun, joka pienen tutkailun jälkeen alkoi tuntua erittäin kiintoisalta. Sivu oli Ari ‘APz’ Sovijärjen -kotisivu. Eksyin sivuille ihan vain siitä syystä, että bittivuoto.netin sivuilla lueskelelin ICCL -nimistä sarjakuvaa ja päätin lopuksi vielä käväistä tekijän kotisivuillakin. Sivuilla silmiini osui mielenkiintoinen osio.. kirjallisuus. Eipä ole enne pahemmin kyseinen aihe kiinnostanut. Vaikka netti onkin varmasti pullollaan kyseistä aihetta, niin tämä oli varmaan ensimmäinen kerta kun sen tietoisesti tajusin ja päätin vielä kurkistaakkin mitä sieltä löytyy. Kirjallisuus -osion alussa kerrottiin hiukan tämän “nettikirjailijan” kirjoitusharrastuksen vaiheista aina ala-asteesta lähtien. Tämän jälkeen klikkasin itseni sivulle jossa sitten oli kirjailijan uusin teos “Kuljen auringossakin ilman varjoa”. Luin teosta hetken aikaa ja päätin sitten paalaavani vielä myöhemmin sivuille ehkä jopa lukemaan teoksen loppuunkin.

Koskaan en ole ollut kovin innostunut kirjojen lukemisesta (ja sen kyllä huomaa, koska tekstintuottokykyni on aivan olemattoman huono). Ehkä joskus on tullut muutama satunnainen teos tullut luettua ja niistäkin taitaa suuri osa olla koulun kautta luettu. Netin kautta ladattujen kirjojen lukeminen tai selaimella esimerkiksi manuaalien lukeminen on yleensä ollut suoranaista myrkkyä (no ei ihan, mutta keskittyminen herpaantuu yllättävän nopeasti), mutta nuo yhdet sivut joilla kävin tavallaan avasivat tai oikeastaan muuttivat käsitykseni koko asiasta. Tälläinen nettikirjallisuus alkoi yhtäkkia tuntua varsin kiintoisalta.. johtuu varmaan osaltaa myös tästä minun koneharrastuksestani. Ehkä rupesin jossain syvällä sisälläni herättelemään haaveita kirjailijan urasta. No niin tulee tuskin koskaan käymään. Tämä blogi on aivan liian hyvä todiste siitä miksi minä en ainakaan tule leipääni ansaitsemaan kirjoittamalla.. tai no tuokin oli nyt vähän kaksitahoinen käsite sillä eihän sitä tiedä millainen k00darin aines minussakin piilee. :D No vaikka kirjoittaminen ei olisikaan koskaan ollut aivan niitä vahvimpia lajeja, niin eihän sitä voi harjoittaa muuten kuin kirjoittamalla. Eli siis toivottavasti tämä blogi on edes vähän opettanut minulle jotain.

Aina silloin tällöin on tullut mietittyä, että piäisiköhän sitä alkaa kirjoittaa jotain tarinaa ihan vain huvikseen. Aina se on kumminkin jäänyt tekemättä ja varmaan jää taas vaikka nyt onkin sellainen olo, että voisi oikeasti alkaakkin kirjoittamaan. Ensin pitäisi suunnitella hiukan ja virittää mielikuvitus aivan uusille ulottuvuuksille. :D

Ehkä kirjallisuus on vain ajanhukkaa. Turhaa on lukea toisten ihmisten kirjoittamia fiktiivisiä juttuja. Turhempaa olisi vielä alkaa kirjoittaa niitä itse. Toisaalta, hyvät tarinat saavat usein kaikenlaisia tunteita nousemaan mieleen ja ne saavat joskus ajatukset kohdistumaan muuhunkin kuin tähän omaan elämään tai sitten ne saavat minut ajattelemaan omaa elämääni aivan uudella tavalla. Enpä tiedä turhaa pohdintaa tämä on tässä vaiheessa, kun pitäisi läksytkin vielä tehdä. Itselläni kolahtaa tuollainen yieto- ja asiateksti usein paljon paremmin vaikka kouluun liittyvät jutut tuottavat myös varsin usein vastarintaa. :D

Prkl. Saisinpa edes joskus aikaan ihan oikeasti luettavan näköisen ja kieliasultaan kauniin blogin! :D

Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää kommentoinnissa apuna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>