Jotai tekemistä?
Pitkään aikaan ei ole tullut koneella tehtyä mitään mitä voisi kutsua kovin kehittäväksi. Tai no en ole muutenkaan puuhaillut mitään kovin kehittävää. Olen vain surffaillut netissä ja keskustellut ihmisten kanssa. Kyllähän tässä saa ajan kulumaan, mutta kun minulla olisi periaatteessa tärkeämpiäkin asioita joita pitäisi tehdä. Läksyt ja kaikki muut koulutehtävät vain odottavat tekemistään, mutta en oikein jaksa innostua niistä. PHP odottaa vieläkin, että jaksan käydä opettelemaan, mutta ei.. ei vain jaksa. En ole oikein sillä tuulella, että jaksaisin saada mitään hyödyllistä aikaan. On ihan kiva vain jumittaa ja toimittaa tyhjää.
Huomenna pääsen pitkästä aikaa retkeilemään. Lähden pitämään vartiolleni retkeä. Viimekertaisesta retkestä on jo niin paljon aikaa, että nyt on jo pakko pitää. Kahden viikon päässä odottaa jo toinen partioretki. Lippukuntani ja sisarlippukuntamme yhteinen syysretki "Siperia opettaa". >:) No noiden kahden retken välissä on onneksi yksi vapaa viikonloppu, niin kerkeää vähän rentoutumaankin. ;)
