Kuinka blogiin on eksytty

Tesmi logissa oli pohdittu millä tavoin ihmiset ovat blogiin eksyneet ja päätinpä itsekkin hiukan tutkia asiaa, oman blogini kannalta.

Asetetaan tutkimuksen aikaväli uuden hostin hankkimisesta eteenpäin, koska sitä ennen blogiin viittavien sivujen tilastot ovat jostai kumman syystä täynnä linkkejä pornosivuille, sukurutsauksesta eläinpornoon saakka, nojoo varmaa kaikki tajusivat jo. Onhan siellä tietenkin muutama sattuman mukana, mutta parempi ottaa pienempi aikaväli.

Seuraavilta sivuilta tänne on eksytty eniten.

Ei varmaan mikään yllätys, mutta hakukoneista Google vetää pisimmän korren. Hakusanasuosikkeja ovat olleet muun muassa: kotelon modaus, modaus, Charn, Finreactor, Lauritsalan lukio, autojääkaappi, Janina Frostell, Yellowcard, Good Charlotte, vesipiippu, Sosiaalisesti Rajoittuneet, Chorale Univiidakko, penkkarit 2005, laavalammpu, seksi, jne. Hauskimpana nyt mainittakoon penispillereitä -sanalla tänne eksynyt surffaaja.

Jos noihin tilastotietoihin on yhtään luottamista, niin mainittakoon vielä, että Firefox -selaimen osuus on kasvanut viimevuoden 15,5 %:sta roimasti ja selain pitää tällä hetkellä hallusaan 57,4 %:n osuutta.

Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää kommentoinnissa apuna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>