Arkisto: huhtikuu 2005

Moon BMW

Torstaina 28. huhtikuuta 2005 kello 16:10

[via Tesmi log]

Rullaluistelukausi avattu

Torstaina 28. huhtikuuta 2005 kello 12:27

Eilen päätin sitten kaivaa kaapista rullaluistimeni ja lähteä vähän testailemaan. Ensimmäistä kertaa nyt keväällä laitoin luistimet jalkaani ja polkaisin samantien täältä Lappeenrannasta Joutsenoon. Aika pahalta reissulta kuullostaa näin ensimmäiseksi kerraksi. Joutsenoon asti päästessäni piti sitten soittaa kaveri hakemaan. Jalat olivat sen verran kipeät, kun eivät näin äkkiseltään olleet kerenneet tottua luistimiin kunnolla. Kunnon puolesta olisin [...]

Karhu opettaa alkulukuja

Torstaina 28. huhtikuuta 2005 kello 12:13

Jos ei satu muistamaan alkulukuja ulkoa ja on muutenkin hitusen tylsää nii kannattaa tarkistaa alkulukuja paskova karhu. Siitä riittää huumoria hetkeksi aikaa. :D

Kuinka blogiin on eksytty

Keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005 kello 17:08

Tesmi logissa oli pohdittu millä tavoin ihmiset ovat blogiin eksyneet ja päätinpä itsekkin hiukan tutkia asiaa, oman blogini kannalta. Asetetaan tutkimuksen aikaväli uuden hostin hankkimisesta eteenpäin, koska sitä ennen blogiin viittavien sivujen tilastot ovat jostai kumman syystä täynnä linkkejä pornosivuille, sukurutsauksesta eläinpornoon saakka, nojoo varmaa kaikki tajusivat jo. Onhan siellä tietenkin muutama sattuman mukana, mutta [...]

Blogsome

Keskiviikkona 27. huhtikuuta 2005 kello 09:04

Aika usein tulee mietittyä, että mitä järkeä tätäkään blogia on oikeasti pyörittää omalla koneella ADSL -yhteyden takana. Nyt asia tietenkin on hiukan helpommin järjestelty, kun rakentelin sen palvelinkoneen itselleni, mutta silti yhteydessä ei ole kehumista. Okei, siinä vaiheessa kun huomaan ADSL:n käytön vaikeutuvan suuresti sivujeni liikenteen takia, hankin sivuilleni kunnollisen palvelintilan tai keksin muun patenttiratkaisun. [...]