Mikä armeijanakki

Tänään oli vuorossa hieman järjestäytymisharjoitusta. Juostiin ulos joka kerralla ties missä varustuksessa, aina lenkkipuvusta lomapukuun asti, m62 jätettiin kuitenkin rauhaan. Ilmeisesti meitä ei kumminkaan saatu käskeä tyhjentäämään kaapin sisältöä ja laittamaan varusteet taas särmästi takaisin. Jossain muualla ilmeisesti toteutetaan tätäkin.

Kuulinpa tuossa myös, että jossain päin Suomea oli niin ettei alokkaita saanut komentaa enää iltavahvuuslaskennan jälkeen järjestäytymään ulos ja sen tehneille alikersanteille oli kuulema tullut esitutkintaa ja muutama päivä poistumiskieltoa. Täällä Upinniemessä taitaa asia kuitenkin olla toisin.. tai sitten kukaan ei vaan välitä, itse en ainakaan tai sitten joku vain selitti asian minulle kovin huonosti.

Koulutushaarainfoakin saatiin hiukan tänään, mutta enpä kyllä yhtään vielä osaa sanoa millaisessa tehtävässä sitä oikeastaan haluasi täällä armeijassa palvella. Toisaalta joku helppo nakki voisi olla aika sopiva. Puoli vuotta tuntuu tarpeeksi pitkältä ajalta minulle. Pääsisi intin jälkeen vielä viettämään kunnollisen kesäloman. Tietenkin yhdeksän kuukauden nakillakin saisi nauttia kesästä ihan täysillä. Aukkiin menokaan ei ole ihan poissuljettu vaihtoehto vielä.

TJ tänään enintään 333 aamua. :O

Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää kommentoinnissa apuna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>