Taas linjoilla
Päätin sitten tänä viikonloppuna tulla käväisemään täällä Lappeenrannassa. Hiukkasen pääsi nyt kavereita moikkaamaan. Samalla reissulla sain säädettyä oman pienen palvelimen takaisin nettiin.
Muutaman päivän kerkesin Helsingissä asua, kun täällä kotopuolessa adsl-modeemi sanoi sopimuksensa irti. Pari viikkoa ilman omaa blogia on tuntunut melkein yhtä pahalta kuin olisi elänyt ilman vasenta jalkaa. Ehkä joku on jo ehtinyt kuvittelemaan sivujen olevan kuolleet, mutta taas ollaan linjoilla. Monet tärkeät merkinnät on nyt jääneet tekemättä, kun en minnekään niitä jaksanut ylös kirjoittaa ja nyt niitä ei sitten enää muista ollenkaan.
Tärkeintä nyt kuitenkin, että homma pelittää taas.







BloG (RSS)