Juha on.
Googleta hakusanoilla: “(Nimesi) on” (esim. “Matti on”) ja kopioi viestiin 10 ensimmäistä tulosta. Näin saat tietää itsestäsi jotain mitä et ole vielä tiennyt.
- Juha on lyhentymä suomalaisesta nimestä Juhani, joka on palautettavissa nimeen Johannes, joka merkitsee “Jahve on armollinen”.
- Juha oli alkujaan korttienjakaja, mutta hän teki itsensä kuuluisaksi …
- Juha kokee opiskelijoiden 7 viikon Ryhmix-työskentelyn olevan paljon … Juha kertoo Ryhmixin kaltaisen innovaation muuttavan oppimisen kulttuuria.
- Kauan kesti ennen kuin Juha-karhusta saatiin kunnon potretti …
- Tutkijat ennustavat, että Juha kasvaa noin 200 kiloiseksi.
- Juha on Sofigaten perustaja ja. pääomistaja. Hänellä on yli 10 vuoden … Koulutukseltaan Juha on filosofian maisteri. pääaineenaan tietojenkäsittelyoppi. (Aika läheltä alkaa jo liipata.. tosin maisterin paperit ovat vielä vuosien päässä.)
- Varaus oli yllätys usealle jääkiekkoa aktiivisesti seuraavallekin, sillä Juha on raivannut tiensä “joka pojan unelmaan” yliopistokiekkoilun kautta.
- Juha toimii jatkuvasti tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa.
- Juha on tehnyt kaikkensa nuoren Marjan eteen, mutta vaimo on vihainen. … Lempeä ja kiltti Juha hakkaa kaskea ja toivoo edes pientä ystävällisyyden merkkiä …
- Tanssimusiikin tahdissa Juha on kulkenut jo pitkään ja keikkoja on kertynyt … Laulua ja teoriaa Juha on opiskellut Päijäthämeen konservatoriossa.
[via Oinonen.biz]
