ILMIANNA POLIISILLE?

Viikkovitonen 45 -06

Isänpäivä meni mukavasti Lappeenrannassa. Iskä sai lahjaksi mm. reinot (wikipedia: Reinot, sisätossumerkki, tulivat myös nuorisomuotiin 2005). Melkoisen rento viikonloppu oli pitkästä aikaa, kun aika monesti on tässä lähiaikoina tullut oltua joissain opiskelijapippaloissa tai sitten muuten vaan kaupungilla menossa.

Sitten vaihdetaankin aihetta. Skrubu tarjoili tällä viikolla valokuvaukseen liittyvän viikkovitosen.

  1. Millä valokuvaat (kameralla tietty, mutta millaisella � onko sinulla useampikin ehkä)?
    Sony Cyber-shot DSC-P200, porukoilta sain joululahjaksi. Ainut kamera, minkä omistan. Tyytyväinen olen kameraan.
  2. Miksi valokuvaat ja mitä?
    Isommissa menoissa ja tapahtumissa se on yleensä ollut mukana. Kekkerit, matkat, festarit, tapahtumat. Aika harvoin sitä tulee kanneltua mukana ihan muuten vain. Yleensä kuvissa esiintyy ihan ihmisiä. Minulle tuttuja sellaisia. Luulisin, että kuvaan ihan sen takia, että olisi sitten joskus kuvia joita katsella ja muistella asioita.
  3. Pidätkö ottamistasi valokuvista?
    Riippuu missä tilanteessa ne nyt on otettu (kännikuvat). Aika harvoin niillä mitään taiteellista arvoa, joten siis tykkään niistä nyt niin kuin normaaleista kuvista voi tykätä.
  4. Käytätkö mitään kuvapalveluja verkossa (esim. tulostusta, säilytystä, jakoa tms.)?
    Enpä käytä. Ainakaan vielä. Flickr:iä kokeilin joskus hetkisen, mutta innostus siihen lopahti melko nopeasti. Joku systeemi tietenkin kelpaisi, millä saisi kuvat pysyvästi säilöttyä tuleville sukupolville. Varmin siihen kai olisi tehtailla kuvat fyysiseen muotoon ja liimailla ne valokuva-albumiin.
  5. Jos saisit valita kaikista maailman valokuvista yhden seinällesi, ihan minkä vaan, minkä ottaisit?
    Joku perhepotretti varmaan olisi hyvä, jos nyt yhden vain saisi. Ei mitään kovin suurta, mutta tärkeä kuitenkin.

[via skrubu]

Vuosi sitten: Perjantainelonen v45 -05, Käsialameemi, Hotmail massapaniikkia

Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää kommentoinnissa apuna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Roskapostiansa