ILMIANNA POLIISILLE?

Summer of 07

Kesällä ei turhia jaksanut kirjoitella. En tiedä miksi. En kirjoitellut. Aikaa olisi moiseen löytynyt. Oli muutakin tekemistä, välillä ei edes niin kummallista.

Ennen kesää tuli läheteltyä työhakemuksia ties minne. Mihinkään en päässyt. Ei varmaan olisi ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen kannattanut hakea ensin pelkästään alan hommia, kun ei erikoisemmin sitä kokemustakaan ole tainnut vielä karttua. Hain sitten lopulta muuallekin. Melko varmana ja lähes viimeisenä oljenkortena pidin Postia.. Itellaa. Ei ne iteljoonin hommat aamujakelussa tällä kertaa kuitenkaan napsahtaneet kohdalle, vaikka panostinkin hakemukseen melkoisesti verrattuna viimevuotiseen muutaman lauseen lirutukseen. Ehkä siinä hakemuksessa mätti joku, kuten vaikka lomatoiveet ilosaaren kohdalle.

Löysin itseni kesäkuun alussa mittarinlukijan hommista Joutsenon energialla. Muutamaa katuvaloakin olin pystyttämässä jossain vaiheessa. Hienoa hommaa, hienoja ihmisiä. Kiitokset tästä kuuluvat iskälle.

Juhannus 07

Juhannus vietettiin, kuten viime vuonnakin, kaverin mökillä. Meno oli taas kerran loistavaa ja kivaa oli. Ilmatikin suosivat tätä keskikesän ja yöttömän yön juhlaa.

Ilosaaresta jaksoin aikaisemmin hiukan kirjoitella. Melkoisen samoissa porukoissa tuli siellä pyörittyä kuin viime vuonnakin. Sara, Maj Karma, Sonata Arctica, HIM, Soilwork, Viikate, Opeth ja Tiktak tuli siellä nähtyä. Muutama hyvä jäi väliin. Soilworkistä tuli tuon jälkeen melkoisen rakas. Tykästyin kovasti. Levynkin ostin. Raskaampi musiikki selvästi alkanut maistumaan. Sähkökitarankin hankkiminen kummasti auttoi tässä.

Pohjanmaalla ohra kypsyi

Härmässä, Etelä-Pohjanmaalla vietin aikaa pyöreästi noin kolme viikkoa hiukan autellen remontissa. Sähkökitara ja läppäri olivat mukana auttamassa ajan kulumista. Oikein mukava ja rentouttava perheloma se oli. Pakko myöntää, että ollessani Pohjanmaalla söin ehkä parasta kaalilaatikkoa, mitä olen koskaan maistanut. Aivan loistavaa. Tämän kolmen viikon aikana tuli pikaisesti Lappeenrannassakin käytyä, jotta pääsi osakunnan kesäretkelle Luumäelle.

Helsinkiin on nyt jo palailtu, kun alkoi tuo opinahjo kutsumaan. Päätin tuutoriksi ryhtyä, niin vastuuta on taas kerran kasattu omaan niskaan. Kesästä jäi melkoisen hyvä mieli, harmi kun se taas alkaa olemaan lopuillaan.

Vuosi sitten: Leffavitonen 32 -06, Muutto valmis, Viikkovitonen 35 -06

Jätä vastaus

XHTML: Voit käyttää kommentoinnissa apuna: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Roskapostiansa