Vahis
Perjantaina 17. maaliskuuta 2006 kello 01:24
Perjantaina 17. maaliskuuta 2006 kello 01:24
Maanantaina 16. tammikuuta 2006 kello 17:06
Inttiin piti saada jotain taistelutahtoa kohottavaa lukemista. Tällä kertaa piti ostaa useampi kirja, ettei lukeminen heti pääse loppumaan. Käteen tarttuivat: Robert Harris – Kolmannen valtakunnan salaisuus Sven Hassel – Tuomittujen legioona Petri ja Kyösti Pietiläinen – Legioonalainen Peters
Sunnuntaina 1. tammikuuta 2006 kello 23:21
Vuosi vaihtui intissä oikeastaan aika mukavasti. Viihdykkeenä meillä oli mm. tähtisädetikkuja ja hyvää ruokaa. Normaalista uudesta vuodesta poiketen, aamulla olo oli loistava ja rahaa säästyi hurjat määrät. Tosin en ole yhtään uutta vuotta vielä baarissa viettänyt, joten en ole ennenkään liikaa rahaa saanut palamaan vuoden vaihtumisen kunniaksi. Tänään sain kunnian olla vuoden ensimmäinen laiturivahti. Vaikka [...]
Lauantaina 31. joulukuuta 2005 kello 21:07
Uusi vuosi tulee nyt sitten vietettyä intissä. Aika kova pala, mutta pakkohan se on kestää. Eipä siinä muuta, pitäkää muut vaan hauskaa!
Tiistaina 6. joulukuuta 2005 kello 23:24
Tänään itsenäisyyspäivänä sain kunnian olla kunniavartiossa, kun Kotkan kirkon sankarihaudalle laskettiin seppeleet. Kansaakin oli hiukan kerääntynyt seuraamaan tapahtumaa ja oli paikalla myös pieni orkesteri sekä lippusaattue. Tuli siinä vähän isänmaallinen olo. Sai ensimmäistä kertaa intin aikana myös kiinnittää rynkkyyn pistimen. Tilaisuuden jälkeen Mäkin ja BBB -aterian kautta taas jatkamaan palvelusta. Ei parane valittaa.