Arkisto: 'BloG'

Kelttipunkin pitkä piina

Tiistaina 9. kesäkuuta 2009 kello 20:56

Melkoisen pitkään, ehkä koko kevään ajan, ehkä pidempäänkin, on päässä soinut eräs biisi, jonka muistaakseni ihan ohimennen kuulin jossain mainoksessa. Sainpa viimein leikittyä tarpeeksi salapoliisia ja löysin tuon biisin. Tarttuva melodia. Kelttipunkkia. Onneksi voin nyt kuunnella tuon biisin puhki, niin ei tarvitse jatkossa pohtia sitä. Dropkick Murphys – I’m Shipping Up To Boston

Minttuhetki

Perjantaina 27. maaliskuuta 2009 kello 00:12

Tuli tuossa vietettyä nk. minttuhetki. 3 dl maitoa 1 rkl kaakaojauhetta 1 rkl sokeria 1 korkillinen minttuviinaa tai oman maun mukaan kermavaahtoa

Sushimaanantai

Maanantaina 23. helmikuuta 2009 kello 18:31

Viime maanantai-illan kunniaksi päätin hiukan herkutella, joten tein itselleni överimäärän sushia. Tarjolla oli monta eri laatua: katkarapu, savulohi, kanateriyaki ja merilohi. Kämppiksillekin riitti. Itse söin noista vielä tiistainkin. Hyvä kauppa Helsingissä, jonka itse tiedän on Tokyokan. Meinasin ihan reseptitkin kirjoitella tähän, mutta tajusin, että selviän vähemmällä kun laitan vain seuraavan: Ruokasuosikit – Sushi, Parragon 2008 [...]

Maatuvat kauppakassit

Maanantaina 23. helmikuuta 2009 kello 18:23

En mikään hirveä ekohippi koe olevani, mutta kauppoihin tulleet biohajoavat kauppakassit vaikuttivat melkoisen hyvältä uudistukselta. Muutaman kerran kerkesin niitäkin jo ostaa, vaikka aavistuksen verran kalliimpia ovatkin muovikassiin verrattuna. Helsingin sanomien Hinta&Laatu -liitteessä maatuva kassi oli napannut jumbosijan kauppakassivertailussa. Ilmeisesti ne eivät ole aivan niin ekologisia kuin niiden luulisi olevan. Enpä saanut käsiini alkuperäistä tekstiä, mutta [...]

Foxmarks

Torstaina 19. helmikuuta 2009 kello 00:55

Saatuani laitokselta käyttöön miniläppärin, rupesin miettimään miten saan kätevästi synkronoitua kirjamerkkini firefoxissa kahden koneen välillä. Tarkemmin kun mietiskelin, koin synkronoinnin tarpeelliseksi myös koulussa ja tietenkin vanhan läppärin toisella käyttiksellä. Foxmarks tuli melko nopeasti eteen, kun lähdin metsästämään sopivaa kilkettä. Kirjamerkkeihin pääse kätevästi käsiksi myös lisäpalikan kotisivuilta, joten ei sitä kilkettä ole pakko joka koneelle aina [...]