Arkisto: 'Statistiikka'

2007 in charni.org

Maanantaina 7. tammikuuta 2008 kello 04:31

Charn Blogin Tilastot&Turhat numerot -osasto on Googlen avulla parsinut kasaan kootun totuuden sivustokäynneistä blogissa. Asiasisällön tarkuudesta ei voida antaa takeita. Käyntejä kertyi vuoden aikana ainakin 15 551 eli noin 42,61 käyntiä per päivä. Näyttökertoja eli ilmeisesti niitä sivulatauksia 27 073. Uniikkeja kävijöitä vuoden aikana sivustolla saapui ehkä 12 020. Selaintaistelun tulokset olivat seuraavat: Firefox 62,81 [...]

Helmikuun statseja -07

Tiistaina 13. maaliskuuta 2007 kello 15:10

Sivuston statseja on ollut tapana aina välillä raportoida, kun tuo Google Analytics niitä uskollisesti keräilee. Muutama kuukausi kerkesi tuossa jäädä väliin, melko vilkasta on alkanut olemaan. Hiukan lukuja pyöristelemällä voisi saada joulu-, tammi- ja helmikuun kävijämääriksi hiukan reilu 1200 kävijää per kuukausi. Sivulatauksia kertyi noin reilu 2300 latausta per kuukausi. Ei nyt sinäänsä kai mitenkään [...]

Joululomalista -06

Tiistaina 16. tammikuuta 2007 kello 01:21

Joululoma oli mukavan pitkä. Sen aikana tuli tehtyä kaikenlaista, mutta jotain pistin ylöskin. Leffoja: 16.12 The Last Kiss, Green Street Hooligans, 23.12 Crank, Mr. Fix It, 25.12 Blood Diamond, Danika, Haven, The Night Listener, Saw III, Happy Feet Baarireissuja: 15.12 TKT -porukalla juhlimaan tenttiviikon päättymistä. 19.12 Käväisin puurojuhlan jälkeen yhdellä Olterissa. 20.12 Mentiin ensin Oleteriin, [...]

Marraskuun statseja -06

Lauantaina 16. joulukuuta 2006 kello 22:15

Charn Blogin Tilastot&Turhat numerot -osasto on taas lomaillut melkoisen pitkään, mutta oli taas aika palata astialle. Marraskuun aikana blogi keräsi kävijöitä vähintään 818, jotka aikaansaivat sivujen latausmääräksi vähintään sen 1276 kertaa. Kävijämäärä on nyt kutakuinkin elokuun tasolla. Syyskuussa sivusto oli melkoisen pitkään pimennossa, joten kävijämääräkin tippui siinä melkoisen rankasti. Syyskuusta asti kävijämäärä on kasvanut mukavan [...]

Kesäkuun statseja -06

Maanantaina 24. heinäkuuta 2006 kello 16:31

Kesäkuussa sivusto keräsi kävijöitänoin 1113 ja sivulatauksia about 1970. Verrattuna viime kuuhun Linuxin ja Firefoxin osuus laski hieman Witoosan ja IE:n noustessa. Käyttöjärjestelmät Windows: 85,18 % Linux: 9,61 % Mac: 5,03 % SunOS: 0,9 % Unknown: 0,09 % Selaimet Firefox: 59,57 % IE: 34,59 % Opera: 2,25 % Mozilla: 1,71 % Safari: 1,17 % Konqueror [...]