• Red Hat Linux 7.2
• Red Hat Linux 7.3
• Red Hat Linux 8.0
• Red Hat Linux 9
• Gentoo 1.4
• Ubuntu
• Gentoo

Linux -pohjaisilla käyttöjärjestelmillä ja minulla on mielestäni ihan sopivan kokoinen historia. Sitä on joskus oikein miettinyt, miten siistiä koko homma ennen oli; ilmassa leijui uutuuden tuoksu.

Olin kokematon, hirveästi ei ollut muuta apuna kuin google ja redhatin sivut. Yhden kaverin tunsin, jolta saatoin hädän hetkellä kysyä neuvoja. Aikarauta oli tuolloin välillä 22. lokakuuta 2001 – 6. toukokuuta 2002. Ohjeiden mukaan latasin asennusrompun ja poltin sen. Silloin tuli perheen yhteiselle koneelle asennettua Red Hat Linux -merkkinen käyttöjärjestelmä, 7.2 versionumeroltaan. Onnistuin säilyttämään koneella myös vanhan wintoosankin, joka varmasti säästi minut suuremmilta ikävyyksiltä. Melkoisen uhkarohkea temppu se oli, varsinkin kun myöhemmillä päivillä sain muutaman kerran hajoilla dual-bootin kanssa, kun ei kavereiden koneille meinannut taipua yhtä näppärästi. Kokeilin innostuneena vähän kaikkea ja muutaman kerran sain käyttöjärjestelmän käyttökelvottomaan kuntoon leikkiessäni jumalaa (root). Eipä tuosta koskaan lannistunut, romppu vaan sisään ja käyttöjärjestelmän uudelleenasennus pelasti. Pikkuhiljaa sitä onneksi oppi perusasiat ja järjestelmä alkoi tuntua mukavalta. Hienoja hetkiä olivat mm. pakettien purkaminen ja niiden itse kääntäminen ja asentaminen. Irssistä tuli jo tuolloin lemppari IRC -client. Tietoturva, vakaus ja etenkin hinta vaikuttivat myönteisellä tavalla innostukseeni. Uusi käyttis tuntui aivan uskomattoman hienolta, tunne oli lähes sanoinkuvaamaton. Nykyään tosin ei aivan samanlaisia tunnetiloja pysty tällä saralla saavuttamaan.

Oman tietokoneenkin sain sitten. Wintoosahan siihen ihan ensimmäiseksi meni. Red Hat tuli silloinkin rinnalle. Silloin ei hirveästi tullut pelailtua mitään kunnon pelejä Linuxilla, kun en niitä toimimaankaan saanut. Tietenkin kaikki pelit, jotka eivät vaatineet sen kummallisempaa 3D -kiihdytystä toimivat, mutta hienommat pelit jäivät melko pitkäksi aikaa kokeilematta. Kaikki muuttui sen jälkeen kun opin asentamaan NVIDIAn viralliset ajurit. Se melkoisen hieno päivä. Ensimmäinen kunnolla kiihdytetty peli, jota päätin kokeilla taisi olla Soldiers of Fortune. Eräs hieno firma nimeltään Loki Software käänsi silloin muutamia pelejä wintoosan puolelta Linuxille. ATI oli tuolloin puolestaan firma, joka ainakin lukemani mukaan ei osannut kunnolla tehdä ajureita Linuxille. Myöhemmällä ajalla olen saanut ihan omakätisestikin sen todistaa.

Red Hat 9 oli viimeinen lajissaan. Sen jälkeen olikin aika alkaa katsella vaihtoehtoja. Tietenkin olin muutamia jakeluita silmäillyt ja Gentoo vaikutti mielenkiintoisimmilta. Lähinnä siitä syystä tosin, että koko järjestelmä asennettiin alusta asti ihan itse. Valinnanvapaus kaikista asennettavista ohjelmista ja käännettyn ohjelmakoodin optimointi juuri omalle koneelle tuntui kiehtovalta. Siinä samalla oppi melko hyvin sen, mikä saa tämän käyttiksen tikittämään tavalla jolla se tikittää. Ei ollut helppoa, mutta sitäkin opettavaisempaa. Asennusohjeet tuli tällä kertaa printattua paperille ja romppukin tuli poltettua ihan normaaliin tapaan. Gentoo pyöri silloin versionumerossa 1.4.

Gentoo pyöri koneessa siihen saakka kunnes tuli läppäri enne yliopisto-opintoja ja vanha kone lähti siskolle. Varmasti saa kone parempaa kohtelua nykyään, kun ei olo koko ajan joku säätämässä. Läppärillä oli esiasennettuna wintoosa. Päätin silloin kokeilla Ubuntua. Meidän välillä ei kuitenkaan syttynyt kipinää, vaikka merkkejä oli ilmassa. Vanha suola janotti. Tiesin Gentoon asentamisen olevan melkoinen urakka, mutta Gentoohan läppäriinkin sitten piti lopulta iskeä. Päivittäminen tuntuu joskus ehkä hiukan raskaalta hommalta, mutta paketinhallinta on silti melkoisen mukava.

Työpöytäympäristöksi tuli Linuxin ensimmäisellä kokeilukerralla valittua GNOME. Se tuntui olevan paras valinta. Käytin sitä vakituisesti monen monta vuotta. Tuli kuitenkin aika (noin 15. maaliskuuta 2005), jolloin päätin haistella aidan toisella puolella olevaa nurmikkoa, joten otin KDE:n koekäyttöön. Nurmi tuntui pehmeältä.. ja kas, vihreämpää se sitten olikin. KDE oli uusi lempparini.

Kovin kuivahko historiikki on siinä.